maanantai 31. joulukuuta 2012

A look back at 2012, part 1/3

Alunperin mua ei yhtään innostanut idea tällaisesta postauksesta, mutta annoin periksi ja tän tekeminen olikin ihan mukavaa! Jaoin tän kolmeen osaan koska yhteen tungettuna tästä olis tullut järkyttävän pitkä. Here we go:
(Aloitin blogini tietysti vasta huhtikuussa, joten nää kuvat on ihan ennennäkemättömiä ooh!)
Ensimmäisenä tulee mieleen tosta tammikuusta se tunnelma, mikä mulla oli kun luin koulua varten Deathly Hallowsin. Muistan kun oli joululoma, ja luin hiljaisessa talossamme käpertyneenä nojatuoliin suklaakonvehtien kera. Vuodatin pari kyyneltäkin eräässä tietyssä luvussa (Prince's Tale </3) mitä ei ennen ollut minkään kirjan kanssa tapahtunut, ja koko kirja vaan imaisi mukaansa ihan eri lailla kuin aiemmin lukemani suomennetut versiot. :D Muita tammikuun tapahtumia: rakennettiin kaverin autotalliin jonkinnäköinen studio ja räpsittiin kuvia, koulussa oli vanhojentanssiharkat ja liikuntatunnilla "kauheaa astangajoogaa", ostin mustapäätarroja jotka osoittautui ihan huijaukseksi, kävin ratsastustunneilla ja katselin muutaman hyvän leffan kuten Saapasjalkakissa ja Kikin lähettipalvelu.
Kauhistelin kovia pakkasia, piirtelin Stabiloilla vihkoihin, tein ensimmäisen eBay-tilaukseni. Leivoin bebe-leivoksia ja yritin värjätä hiuksiani vaaleammaksi kotona, mutta ne vain tummenivat. Vanhojenpäivä jatkoineen oli tosi kiva kokemus ja pääsin paikallislehden kanteenkin (ei missään yksityiskuvassa tietenkään mutta anyway) :--D Varattiin lentoliput toukokuun Lontoon-matkaa varten, katsoin Oscar-gaalan ja ruokin oravia.
1. maaliskuuta kävin kampaajalla ja hiusten vaalennusprojekti alkoi, samalla pituutta lähti reippaasti. Ihmetystä herättivät puussa majailevat pulut. Aloitin autokoulun teoriatunnit (ja yhdellä tunnilla, jolla aiheena oli auto-onnettomuudet, sain migreenin), tappelin matikantehtävien kanssa, digiboksimme temppuili ja pikkuveljeni pölli karkkini, mutta selvisin kaikesta. :D Leivoin cupcakeja, pidettiin kavereiden kesken hampurilaisilta, katsoin Houkutuksen vain nostalgisuuden takia ja aloin kuunnella Lana Del Reytä.
Tein Roosan kanssa sienen näköisiä lettuja, oli nimpparit, otin ensimmäisen kosketuksen gifien tekemiseen ja aloitin blogini 15. päivä. Lippujen varaus Gagan elokuiselle keikalle aiheutti paniikkia, mutta lisäkeikka pelasti kaiken. Olin todella tietoinen "viimeisestä viikostani alaikäisenä", mutta sehän oli oikeasti vain viikko muiden joukossa. Jäin tauolle ratsastamisesta epävarmana siitä, menisinkö takaisin ratsastuskoulun tunneille enää ensi syksynä. Täytin 18 vuotta ja leivoin synttäreilleni vaaleanpunaisen juustokakun. :--D

Jatkuu pian, stay tuned! Ja mahtavaa uutta vuotta 2013 kaikille! :) <3
---
I decided to make a post about the past year after all, at first I wasn't excited about this but then it was nice to have a proper look back of this year. This is the 1st part of three, I'll post the 2nd and 3rd one soon.
In short:
January - I read the Deathly Hallows for the first time in English instead of Finnish and it was quite emotional. We built a "studio" in a friend's garage and took photos. P.E classes at school weren't my favourite but prom trainings went well. I had riding lessons and watched some good movies.
February - I made my first order on eBay and spent a great part of lessons at school drawing in my notebooks. We had this prom thingy at school, if translated directly it would be "the Dances of the Old" (the old because my year was at that time the oldest year at school) or something lol :D
March - I had my hair cut and also started to bleach it (by taking highlights though). I started theory lessons at driving school and got a migraine when the topic was car accidents. I made cupcakes, watched Twilight just because it was nostalgic and started listening to Lana Del Rey.
April - I made pancakes with Roosa but they looked like mushrooms, I tried making gifs for the first time and panicked about getting tickets to Lady Gaga's concert. An extra gig was very welcome... I turned 18 years old and made a pink cheese cake for my birthday party. :D

I'll be back soon with the 2nd and 3rd part, meanwhile I wish you Happy New Year 2013! :) <3

6 kommenttia:

  1. Upeita kuvia kaikki ! Onko sulla kaukolaukaisin or something, käytätsä itselaukasinta vai miten otat näitä sun asukuvia, kun on näin hyvänlaatusia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, mulla on kaukolaukaisin ja välillä värvään kaverin ottamaan kuvat. :D

      Poista
  2. oivitsi kui upee toi mekko ♥ ja nätti irene !

    VastaaPoista
  3. Ihana blogi sulla :3

    http://vvall.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Canon EOS 600D + kit + 50 mm f/1.8 + 55-250 mm IS

Kiitos kommentistasi! ♥
(I also speak English so don't be shy! :D)