torstai 12. maaliskuuta 2015

LDN 2015 / 3 / BRIGHTON

Heippa taas! Sain viimeinkin muokattua vähän lisää kuvia, ja tässä olisikin kuvasaldoa tiistailta 27.1. eli Brightonin päiväreissulta.
Olin käynyt Brightonissa kerran aiemmin, vuonna 2011 ollessani Hastingsissa kielikurssilla jolloin shoppailumahdollisuudet kuitenkin kiinnostivat enemmän kuin itse kaupunkiin tutustuminen joten oli korkea aika päästä näkemään mitä muuta Brightonilla on tarjottavana :--D
Tapasin suomalaisen Saanan (seuratkaa ihmeessä tuota instaa, ihana katsaus suomalaisen opiskelijan arkeen Brightonissa!) aamupäivällä ja kierreltiin sitten ympäriinsä Saanan esitellessä kaupunkia. Brightonissa oli ihanan seafrontin lisäksi paljon söpöjä pikkukujia, ihania vaaleita taloja ja pieniä kiehtovia kauppoja. Kuten aiemmin on tullut sanottua, tuolla etelärannikolla on vaan niin ainutlaatuinen tunnelma ja viihdyn siellä aina loistavasti.
Upea Royal Pavilion jonka olin jo pitkään halunnut nähdä, sisällä olis ollut mm. tapetteja ja mattoja mutta en viitsinyt maksaa sisäänpääsymaksua. :-D
Skandipubi joka valitettavasti oli suljettu kun me käveltiin ohi, ois ollut jännä käväistä!
Syötiin lounasta jossain kodikkaassa italialaisessa ravintolassa, niiden cannelloni oli aivan mahtavaa. Saanan lähtiessä puolenpäivän jälkeen yliopistolle jäin kiertelemään paikkoja keskenäni ja onnistuin jopa poistumaan Primarkista tyhjin käsin! :D Jossain vaiheessa etsin jostain Costan ja pääsin taas käyttämään club cardiani, hehee. Nautin ilmaisesta wifistä suklaafrappuccinon kanssa melkein puolitoista tuntia ja sitten lähdin katsastamaan Brighton Pierin.
Tuolla laiturilla oli muutama ruokapaikka, pelihalli ja tivoli jotka ei ihan hirveästi kiinnostaneet, mutta hauska paikka kuitenkin. Omistan vieläkin jonkun cupcake-pehmolelun jonka saamiseen sellaisesta pelihallin kourapelistä kulutin sillä kielikurssilla yli viisi puntaa kun yksi kokeilu maksoi 20 penniä...
Aikomuksena oli odottaa auringonlaskua ja nappailla kuvia merenrannassa horisontista, mutta monen tunnin kävely ja matkabudjetin ylittyminen jo kauan sitten johtivat siihen että lähdin takaisin Lontooseen noin viideltä. Brighton osoittautui ihanaksi kaupungiksi jossa kannattaa käydä luultavasti kesällä ennemmin kuin tammikuussa - kuulemma yöelämäkin on todella vilkasta joten hei, baarireissu Brightoniin keskikesällä, who's in??
Ostin paluumatkalle evääksi söpön mansikkamarengin ja kun mentiin illalla Starbucksiin Jessican ja muiden au pairien kanssa mun nimi kirjotettiin väärin ekaa kertaa ikinä :--( Iry täällä hei. Eikä edes jäänyt ainoaksi kerraksi, myöhemmin reissun aikana mukissani luki "Irina", ikinä ennen ei oo ollut tällaisia vaikeuksia :D
---
Photos from my day trip to Brighton in January, I really loved it! The beach was super pretty and the little alleys adorable, I think everyone should visit the city especially in the summer!

8 kommenttia:

  1. Gorgeous photographs! I love how you have edited them :) I 've been to Brighton once and really liked it.
    Love Life Every Day
    everydaybeauty instagram

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks so much! I really want to go there again someday during summer :-D

      Poista
  2. onpa kivoja kuvia, ja brighton näyttää aina niin nätiltä! varsinkin tuo pavilion ja meri. pitää kyllä koittaa käydä jossain välissä, ja muutenkin matkustaa täällä enemmän! :-) xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Kannatan matkailua, haluun niin vielä joskus tehä jonkun kunnon roadtripin UK:ssa :D xx

      Poista

Canon EOS 600D + kit + 50 mm f/1.8 + 55-250 mm IS

Kiitos kommentistasi! ♥
(I also speak English so don't be shy! :D)