tiistai 25. maaliskuuta 2014

Exploring Beachy Head

15. maaliskuuta lähdin aika extemporesti Minsun mukaan käymään etelärannikolla Eastbournessa, ja tarkemmin ihailemassa kalkkikivikallioita Beachy Headilla! Olin käynyt Eastbournessa vuonna 2011 kielikurssillani, tosin silloin kiinnostavinta oli iso ostoskeskus eikä kaupungista sitten mitään muuta tullutkaan nähtyä. :--D Oli aika hauska fiilis kuitenkin palata sinne, juna-asema ainakin näytti tutulta ja tiesin suunnilleen mistä Primarkin löytää siellä edellämainitussa ostoskeskuksessa... Sieltä oli pakko käydä ostamassa ennen kallioille vaeltamista kaulaliina ja ylimääräinen villapaita, koska vaikka oli tosi nätti ja aurinkoinen päivä, rannikolla tietysti tuulee ja olisin jäätynyt ilman noita :D
Tuli ihan joku lämmin etelän maa mieleen noista valkosista taloista ja palmupuista :--) Oltiin ihan innoissaan kun meri tuli näkyviin, siinä vaan on jotain erityistä!
Olis kiva tietää montako kilometriä tuli oikein käveltyä tona päivänä, ainakin 15? Käveltiin siis tuolta rannalta tonne ylempänä olevassa kuvassa näkyvälle kalliolle ja vielä reippaasti sen ylikin eli aika ahkerasti.
Siinä itse Beachy Head :--) Pysyttelin aika kaukana reunalta koska tuolla tuuli kovaa ja muutenkin tuli ihan kamala fiilis kun yritin edes kurkata reunalta alas, katoin aina ihan sydän kurkussa kun Minsu hyppeli tuolla reunalla :D
Viiden maissa mentiin kallioilla olevaan ravintolaan koska oletettiin että ihan hyvin ehdittäisiin syödä ennen auringonlaskua. Mun fish & chips oli ehkä parhaat mitä oon tähän mennessä syönyt, mutta silti oli tyhmä fiilis kun ruokaa piti odotella ikuisuus ja sitten aurinko suurinpiirtein hujahti horisontin taa :--( Noin hieno kuva tuli ravintolan ikkunasta, eikä muuten ollut noin rakeinen mun koneella kiitos paljon Blogger<3
Auringonlaskun jälkeen lähdettiin ravintolasta pois taksilla ja määränpäänä oli juna-asema. Rannalla oleva laituri (onks pier-sanalle mitään parempaa suomennosta?) näytti kuitenkin niin kivalta kallioilta pois ajellessa että poikettiin vielä sinnekin. Siellä oli ravintola, muutama pieni kauppa ja tollanen pelihalli jotka oli jo kiinni, mutta näytti kyllä houkuttelevilta!
Ja tämmösiä juttuja löytyi yhdestä pienestä puodista, noi kortit on ihan uskomattoman söpöt! Ostin myös pitkästä aikaa Pop-Tartseja kun löyty noin mahtavan makuisia, ja piti myös kokeilla valkoista Aeroa. ;--)
   Sellanen päivä oli etelärannikolla, aika vaikuttavat kalliot eikö?
---
On Saturday the 15th I traveled to Eastbourne with Minsu to see the cliffs and the Beachy Head. The weather was luckily sunny but the wind felt pretty cold sometimes and made it even more dangerous to hang out on the cliffs - I stayed well away from the edge and watched with horror as Minsu skipped happily mere centimeters away from it. :D
In the evening we checked out the pier before taking the train back to London, it was cool too. I bought some Pop-Tarts (it's been a while but I just couldn't resist the 'peanut butter' part...), white Aero chocolate and some amazingly cute retro postcards. It was a great day at the South coast, the cliffs are pretty impressive don't you think?

10 kommenttia:

  1. wouuu mahtavan näkönen paikka!!

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköinen paikka ja hienot kuvat! :)

    VastaaPoista
  3. Ääää waaauu mikä paikka ;__;

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus jälleen kerran! <3 Tosta paikasta tulee vähäsen Miss Marple/joku muu britti-poliisisarja -vibat :D

    Suunniteltiin jo siskon kanssa Britannian-tutkimusmatkaa, on vielä niin paljon näkemättä! Sitten kun se tapahtuu niin pakko päästä tonnekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Haha jep niin kyllä tulee :D Ei mullakaan riitä tää aika täällä käymään kaikissa niissä paikoissa missä haluaisin, onpahan hyvä syy tulla tänne takas kunnolla seikkailemaan!

      Poista

Canon EOS 600D + kit + 50 mm f/1.8 + 55-250 mm IS

Kiitos kommentistasi! ♥
(I also speak English so don't be shy! :D)