maanantai 29. heinäkuuta 2013

London 2013: days 1 & 2

Tästä lähtee tän vuoden Lontoon-reissun postaukset! En tosta reissusta kovin selkeästi ilmoitellut täällä mutta tästä siis johtui viime viikon hiljaisuus. :--D 
Kyseessä oli mun neljäs vuosi putkeen Lontoossa heh ja matkaseurana oli Roosa (jonka kanssa jaamme krediitit näiden postausten kuvista koska ei jaksa eritellä kuka otti minkäkin kuvan kenenkin kameralla) sekä Iida. Alunperin haluttiin lähteä lukion loppumisen kunniaksi reissuun ja Edinburgh oli ensisijainen kohde, mutta Ryanair lopetti lennot sinne joten ei mentykään vaan Lontoo valikoitui kohteeksi. Ei kyllä tosiaan tylsistyttänyt vaikka neljättä kertaa sinne jo meninkin!
Roosan blogista muuten löytyy jo neljän päivän matkapostaukset joten sieltä voi käydä kurkkimassa jos on kärsimätön, näihin kai tulee pakosti samoja juttuja mutta koittakaa kestää. :---D
"Eka" päivä eli sunnuntai 21.7. meni matkustamiseen, koneen piti lähteä 23:45 Helsinki-Vantaalta mutta sitten se olikin myöhässä yli tunnin :-----) Saatiin aika kulumaan mm. katsomalla Brave, oli kyllä hyvä ja ihanat aksentit hahmoilla aw :D
Lento meni hyvin ja Gatwickilta siirryttiin Lontooseen junalla. Junalipun jälkeen ostin iltapalaa, noi hedelmäsalaatit on vaan parhaita ja blt-leivät niin hyviä!
Victorian asemalta seikkailtiin Ilfordiin, missä meidän hotelli sijaitsi, taksilla. Taksi ei ollut sellanen virallinen musta vaan joku toisen firman, mutta kuski vaikutti ihan luotettavalta ja vakuutteli kovasti ammattitaitoaan joten uskallettiin mennä kyytiin vaikka kuumotti aika paljon... päästiin kuitenkin turvallisesti perille. Ohitettiin öinen Big Ben, oli hieno :--) Päästiin nukkumaan hienosti aamuviideltä!
Onnistuttiin heräämään maanantaiaamuna noin kymmeneltä ja päästiin liikkeelle ennen kahtatoista. Suunnattiin Travelcardien ostamisen jälkeen Westfieldin ostoskeskukseen...
Ja sitten kävi näin. Vaan toinen kasseista (isompi...) on mun ettäs tiedätte.
Kun oltiin saatu Westfield tsekattua (ei kovin kattavasti koska se on niin valtava :D) lähdettiin joka HP-fanin must see -paikkaan eli King's Crossille ja laiturille 9 3/4!!
Kaulaliinasta näkee miten lujaa kirmasin seinän läpi :-------)
Vieressä oli teemaan sopiva kauppa ja turisteja näkyi ihan riittämiin - tohon kärryllekin sai jonottaa, ja siinä hengas myös joku ammattivalokuvaaja joka otti susta kuvan siinä ja sen kuvan ois saanut ostaa 8 punnalla. Ei langettu siihen sentään!
Kauppa oli aivan ihana ja ostin vähän jotain, näätte myöhemmin mitä!
King's Crossilta oli tarkotus lähteä katsomaan Tower Bridgeä, mutta ei osattu ja päädyttiin haahuilemaan johonkin. Tykkään brittiläisestä katukuvasta ja talojen rakennustyylistä ja ylipäätään siitä miltä siellä näyttää, mutta koko reissun ajan lämpötilat oli siellä reilussa +25 asteessa niin ulkoilussa oli puolensa ja puolensa... :D
Asukuvailtiin jossain välissä, mekko on Stockalta, arskat H&M:ltä ja laukku Dorothy Perkinsiltä.

Löydettiin joku metroasema lopulta ja lähdettiin takaisin Westfieldiin. Tubessa muuten tuli tasasin väliajoin kuulutuksia siitä että kannattaa pitää vesipulloa mukana näissä ekstriimeissä sääolosuhteissa, satuttiin tonne aika poikkeukselliseen aikaan!
Westfieldissä kierrettiin vielä mm. Forever 21 ja New Look ja syötiin KFC:ssä<3
Tämmönen kisu löytyi hotellin läheltä, sillä oli vaan kolme jalkaa :( Mutta oli sillä sentään omistajat, tien toisella puolella olleet lapset kutsu sitä luokseen kun oltiin surkuteltu sitä tarpeeksi ja jatkettiin matkaa. :D

Loput päivät tulossa piakkoin, stay tuned! Ajattelin ehkä tehdä ostoksista videopostauksen mutta saa nähä onko aikaa tai paikkaa sellaselle. :>
---
I was in London last week. I'm too tired to translate anything right now, maybe later if I'm inspired enough :')

10 kommenttia:

  1. ää mäkin haluun takaisin Lontooseen :( notta ihana postaus ja voitko tehä jonkin sortin postausta reissun ostoksista? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mäkin :( Kiitti, saatan tehä videopostauksen mutta ainakin valokuvina esittelen jos en saa videota aikaseks!

      Poista
  2. Mitäää, onko tuolla aina ollu tollanen Harry Potter -kauppa?! :O Vitsi mun pitää mennä tsekkaan se kun meen elokuussa käymään! Oliko miten kallis kauppa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta se aukes sinne joskus tän vuoden alussa! :--D Kantsii käydä vaikkei ei oo mikään halvin paikka, samaa tasoa sen studiokierroksen kanssa.

      Poista
  3. tosi ihania kuvia! mä haluan myös lontooseen ): ehkä ens kesänä... <3

    VastaaPoista
  4. Kidutan aina itteeni lukemalla sinun Lontoo postauksia, viime vuotiset oon lukenut varmaan 100 kertaa :D Ite toivon että pääsisin enskesänä sinne ja toivottavasti toteutuu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi ei :D Varmasti tuut pääsemään tonne vielä! :--)

      Poista
  5. Aina mä vaa pillitän ku luen näist sun Lontoo-seikkailuista. ): Ehkä mäki taas joskus patikoin tieni sinne yhyy

    VastaaPoista

Canon EOS 600D + kit + 50 mm f/1.8 + 55-250 mm IS

Kiitos kommentistasi! ♥
(I also speak English so don't be shy! :D)