keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Yo-juhlapäivä!

Nyt on sitten lukio ohi! Viime lauantai oli tosi onnistunut, niin koulun juhlallisuuksien kuin sitten kotona järjestettyjen juhlien osalta. Sain myös ihan (no ei ihan, oli mulla sellanen fiilis että jotain stipendintapaista saattaisi tulla) yllättäen stipendin hyvästä koulumenestyksestä ja kirjapalkinnon 'ruotsin kielen harrastuneisuudesta' :D Sain mieluisia lahjoja, oli kiva tavata sukulaisia ja tuttavia ja tosi hyvä fiilis jäi tosta päivästä! :--)
Mekon tilasin muuten sellaisesta nettikaupasta kuin Little Mistress, ja tilaaminen ensin vähän arvelutti kun en aiemmin ollut kuullut kyseisestä sivustosta mitään. Mekko tuli kuitenkin nopeammin kuin mikään ulkomailta tilaamani juttu ikinä: tein tilauksen perjantaina, mekko lähti seuraavana maanantaina ja oli mulla saman viikon perjantaina. :--) Oli onneksi vieläpä oikean kokoinen ja muutenkin täydellinen! ♥
Leivoin juhlaa edeltävänä päivänä nuo macaronit, niiden piti olla vaaleanpunaisia mutta niistä tuli lähinnä erisävyisiä keltaisia. Ei ollut kovin hyvä idea tehdä ne viimeisenä mahdollisena päivänä, yksi pellillinen noita kuoria meni täysin pilalle ja koko leipomisprosessissa meni jotain 8 tuntia... :D Mutta loppu hyvin kaikki hyvin, onneks nyt on loma!

Loppukevennykseksi Nipsu ja oudot mieltymykset. En ymmärrä. :--D
---
Saturday the 1st of June was my graduation day, everything went really well and I received a grant and a book prize yay! 
The macarons were made the day before the party and it was a bit stressful as the baking session took about 8 hours in total. That's in the past now however, and it's time to just enjoy the holiday!
My dress is from Little Mistress btw, I highly recommend that site. :--)
I'm not sure why Nipsu is trying to eat a rose in the last pic, it was too hilarious not to share it here! :D

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Oon kyllä ilonen että löysin noin ihanan mekon :--)

      Poista
  2. oot tosi kaunis ja mekko on ihana! (: ihana kissa :3 onko macaronit oikeesti noin hankalia? :D oon aina halunnut koittaa niiden leipomista (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :--) Ei ne sillon ekalla leipomiskerralla viime syksynä hankalia olleet, pitää vaan olla tarkkana. :D Kannattaa kokeilla!

      Poista

Canon EOS 600D + kit + 50 mm f/1.8 + 55-250 mm IS

Kiitos kommentistasi! ♥
(I also speak English so don't be shy! :D)