keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Birthdays and sneak peeks

Heissan taas! Tosiaan, maanantaina 15. päivä oli blogini 1-vuotissyntymäpäivä! :--) Olisin postannut jotain jännää silloin, mutta eräät ennakkotehtävät veivät kaiken ajan ja viitsimisen. <3 Nyt ne on kuitenkin tehty ja postitettu, ja enää odotellaan kutsua pääsykokeisiin, jännää! Vuoteen on mahtunut 100 postausta, lievä nimenvaihdos ja vaikka mitä. Kiitos lukijoille jotka tätä seurailette ja toivottavasti bloggausinnostusta riittää vielä pitkään!
   Koska tärkeiden mutta työläiden asioiden tekemisen välttely on mun lempipuuhaa (no ei mutta liian usein sitä tapahtuu, niin myös noiden ennakkotehtävien kohdalla), kävin viikonloppuna myös leffassa katsomassa Anna Kareninan. Ainoa syy tähän oli Aaron Johnson, tai nykyään Taylor-Johnson, eikä ne hupsut viikset edes haitanneet vaan edelleen mietin että who the hell gave you the permission to look that perfect. :----D Ihan kiva leffa oli noin muuten, vaikka loppui tietysti aika ikävästi.
Tässä sitten sneak peek uudesta mekosta, jotkut teistä on tän nähneetkin jos Hullujen päivien katalogia selailitte! Musta tää näytti ensin jotenkin oudon cowboy-henkiseltä, mutta sitten se alkoi näyttää aina vain paremmalta ja niinpä sitten viime perjantaina heräsin kahdeksaksi ostamaan sitä netistä. Iloisesti klikkasin sen ostoskoriin ja etenin jo maksutavan valintaan asti, kun sitten koneen näytölle pomppaa ilmoitus "tuote loppu ja poistettu ostoskorista, pahoittelut!". Jaa. Sehän kiva. 
Järkytyksestä toivuttuani soitin kuitenkin äidilleni joka pystyi hakemaan mekon Tampereen Stockalta, ja sitten tyytyväisenä uuden mekon omistajana nukuin vielä muutaman tunnin. Loppu hyvin kaikki hyvin!

Ostin nämä jo jonkun aikaa sitten mutta jäivät esittelemättä, Seppälän alesta ja hintaa huimat 1,95 €.

Sunnuntaina toimin valokuvaajana Roosan pikkusiskon rippijuhlissa tämän näköisenä. Mekko ja vyö Primarkista, neuletakki Only.
Suurensin kuvien kokoa 50 pikselillä, eivät varmaan vielä ole liian isoja? :--)
---
Hey! It was my blog's 1st birthday on Monday the 15th, I would've wanted to make a post about something interesting then but I had some annoying and exhausting school stuff to do. And because avoiding important things I should do is my favourite, I also went to see Anna Karenina in our local movie theatre. The only reason for it was Aaron Johnson, or nowadays Taylor-Johnson, and I didn't even mind his silly moustache but instead wondered how is it possible that he looks so perfect. :---D
   There's a sneak peek of my new dress, there was some difficulty with buying it (it sold out online just as I was buying it) but in the end I managed to get it, thanks to my mom who went to the shop and bought it there. :--D I bought the rose earrings a while ago, they only cost 1,95 €.
   On Sunday I photographed the confirmation party (or whatever that is) of Roosa's little sister. I wore a Primark dress and belt and an Only cardigan.
The photos in this post are 50 px wider than before, hopefully they're not too large for you with smaller computer screens? :--)

8 kommenttia:

  1. ihania ostoksia & sun asu oli tosi ihana! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, oon kyllä ilonen että sain ton mekon itselleni vaikka aluksi ei onnistunutkaan :--D

      Poista
  2. Sun vaatteet on jotain niin upeeta! :) Yleensä en tykkää blogeista jossa on asupostauksia, mutta sun vaatteet on erinlaisia kun muilla :)

    http://jonnaaan2.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Sun blogis pääs mun lemppariblogi-postaukseen :--) hihii

    http://pienetajatukset.blogspot.fi/2013/04/lemppariblogit.html

    VastaaPoista
  4. ostin ton saman mekon hullareilta! henkarissa se näytti aika kamalalta, mutta kokeilin silti kun olin sen siinä katalogissa nähnyt ja onneksi kokeilin, koska päällä se olikin tosi kiva! ihana blogi sulla :) taidanpa jäädä seurailemaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kiva varsinkin päällä :D Kiitos & tervetuloa!

      Poista

Canon EOS 600D + kit + 50 mm f/1.8 + 55-250 mm IS

Kiitos kommentistasi! ♥
(I also speak English so don't be shy! :D)