perjantai 20. huhtikuuta 2012

tuliaisia + piirros

Halusin vain nopeasti esitellä Roosalta keskiviikkona saamani tuliaiset :--) Roosa siis oli Saksassa Berliinissä koulun järjestämällä matkalla, olisi kiva päästä itsekin johonkin suureen kaupunkiin lomalle - vaikka Lontoo odottaakin toukokuussa, niin esimerkiksi Pariisi vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta matkakohteelta.

Huulipuna, oikein nätti räväkän sävyinen punainen jollaista en ennen (onneksi) omistanutkaan.

Sekä tietenkin nallekarkkeja, joita jaksoin kuvata sen verran että sain tämän gifin tehtyä.

Loppuun laitan vielä yhden piirrokseni joka valmistui maaliskuussa, tämä on tosin rajattu versio mutta olkoon. :D

En edes uskalla arvata miten monta tuntia tämän kanssa meni, ehkä lähemmäs 20? Aikaa kuluu mielettömästi kun joka kasvonpiirre ja varjostus on saatava pikselilleen oikeaan (tai ainakin joten kuten silmää miellyttävään) kohtaan, mutta yleensä kuitenkin olen tyytyväinen lopputulokseen. Piirrän siis Photoshopilla ja Wacomin Bamboo Fun Pen & Touch -piirtopöydällä, jonka sain vuonna 2009 joululahjaksi. Alkuaikoina piirsin eniten hevosia ratsastajineen, mutta nykyään ne ovat vähentyneet ja piirrän enemmän ihmisiä. :---)
Ensi kertaan,
 Irene

2 kommenttia:

Canon EOS 600D + kit + 50 mm f/1.8 + 55-250 mm IS

Kiitos kommentistasi! ♥
(I also speak English so don't be shy! :D)